6-7-vuotias

Seitsemänvuotiaan lapsen elämänpiiri laajenee tuttujen kotiympäristöjen ulkopuolelle, uusiin ihmisiin ja mielenkiinnon kohteisiin. Koulun aloittaminen tuo uusia asioita koko perheen elämään. Lapsi nauttii lisääntyneestä itsenäisyydestään. Seitsemänvuotiaalle tapahtuu päivän aikana paljon sellaista, mitä vanhemmat eivät näe. Vanhempien tehtävänä on tukea, kannustaa ja rohkaista lasta pärjäämään itsenäisesti näissä tilanteissa. Päiväkodissa itsensä isoksi tunteva lapsi onkin kouluun siirtyessä joukon pienin.

Fyysinen kehitys:

6-8 vuoden iässä lapsen pituuskasvu nopeutuu tilapäisesti. Hän alkaa näyttää koululaiselta. Nopean kasvun vaihe voi tehdä lapsen kömpelöksi ja levottomaksi, pitkäksi venähtäneitä raajoja on ehkä vaikea hallita. Lapsi voi kompuroida ja törmäillä, valua vetelästi tuolilla istuessaan. Aamutoimiin tarvitaan usein enemmän aikaa, kuin aiemmin. Lapsi voi tarvita myös enemmän unta kuin yleensä.

Liikunnallinen kehitys:

6-vuotias nauttii usein liikuntaleikeistä ja liikkumisesta. Hän voi olla kuin elohopea, jatkuvasti menossa tai tulossa. Nopean kasvun vaihe aiheuttaa joillekin lapsille ohi menevää kömpelyyttä. 6-vuotias juoksee, hyppii, jumppaa, hyppää narua, tanssii, kiipeilee ja harjoittelee pyöräilemään ilman apupyöriä, hiihtämään ja luistelemaan. Sorminäppäryyden kehityttyä lapsi piirtää ja askartelee mielellään. Hän voi opetella solmimaan kengännauhoja, kuorimaan perunoita tai soittamaan jotain soitinta. Lasten taipumukset ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat: yksi nauttii enemmän liikkumisesta, toinen taas piirtämisestä. Liikkuminen, esim. pyöräily, retkeily, uiminen tai kävely- ja hiihtolenkit, perheen kanssa on lapsista mukavaa.





Euran Pallo Ry

Postiosoite:

Eurantie 33 

27510 Eura


Käyntiosoite:
OP-Areena

Nummentie 28

27500 Kauttua

toimisto@euranpallo.fi