9
TOU
19.00
N1, Naisten Nelonen

SoVo - EuPa   2 - 3

Somero, Tekonurmi

Tuhlaajaneitien pelireissu

Tuhlaajaneitien pelireissu, sitä se tosiaan oli, hukattujen maalipaikkojen muodossa. Ensimmäinen puoliaika lähti käyntiin tutulla kiireellä, kun pyrittiin nopeasti saada palloja selustaan. Vastustaja pystyi hyvin täyttämään pallon alueen useilla pelaajilla ja näin saamaan tukkoon. Malttia ei riittänyt kierrättää palloa tyhjiin alueisiin. Ne hetket, kun maltoimme kierrättää palloa ja etsiä rauhassa tiloja, niin alkoi tulemaan myös maalintekopaikkoja. 12 minuutin kohdalla Nepi pääsikin läpi ja teki 1-0 johtomaalin. Koko puoliajan luonne oli, että vastustaja pisti pitkää palloa ja meidän maalintekoyritykset menivät joko maalivahtia päin tai ohi maalista. Vastustajan puolustuslinja pelasi korkealla ja se aiheutti meille haasteita selustaan pelaamisessa, ajauduimme usein paitsioon. Maalintekopaikat näin överisti sanottuna 100-0 Eupalle, silti vain 1-0 johdossa lähdettiin tauolle.

Tauon aikana saatiin hiukan malttia pelaamiseen ja järkevyyttä selustaan pelaamisessa, mutta viimeistelyä paikoista ei saatu korjattua. 1-0 johto on vaarallinen, koska siinä ei tarvitse tehdä kuin yksi virhe ja peli on nopeasti tasan. 54 minuutin kohdalla Helmi teki helpottavan 2-0 maalin. Siinä jo penkkikin mietti, että nytkö ketsuppipurkki aukesi ja peli repeäisi iso maaliseksi. Tuhlailu jatkui. 72 minuutilla Nepi teki vielä illan toisen osumansa ja siirsi Eupan 3-0 johtoon, jolloin varmaan kaikille tuli hyvän olon tunne. 3-0 tulos olisi ollut kouluarvosanaltaan kohtalainen (6) peliesityksestä ja kaikki olisi ollut suhteellisen tyytyväisiä. Mutta... Hyvän olon tunne valtasi, alkoi oma peli kadota, syötöt ei löytänyt omia ja vastustaja pääsi antamaan painetta pitkillä palloilla. 83 minuutin kohdalla vastustaja kavensi 3-1, ehkäpä se olisi toiminut herätyksenä. Ei toiminut, kun 3 minuuttia myöhemmin 86 minuutin kohdalla vastustaja kavensi 3-2. Tästä alkoikin näkyä jo pelissämme paniikin omaista toimintaa ja kello pelasti meidät tällä kertaa. Vaikka voitto tulikin, niin peli tuntui tappiolta ja kouluarvostelu tippui välttäväksi (5).

Peli oltaisiin voitu jo ratkaista ensimmäisellä puoliajalla ja näin päättyä jopa 8-0, mutta urheilun perussääntöjä. Jos itse et tee, niin kaveri tekee ja näin tehtiin pelistämme lopussa vaikean. Somero näytti venymisvoimansa, eikä missään vaiheessa luovuttaneet.

Muutama päivä huilia ja maanantaina kotipeli KSF vastaan.







Euran Pallo Ry

Postiosoite:

Eurantie 33 

27510 Eura


Käyntiosoite:
OP-Areena

Nummentie 28

27500 Kauttua

toimisto@euranpallo.fi